Skip to main content

”Painokoneen ääni on ollut musiikkia korvilleni”

By 6.4.2022Ajankohtaista

Asiakkuuspäällikkömme Pirjo Saari on tehnyt vaikuttavan uran I-printillä. Tässä ansaituille eläkepäiville jääneessä ammattilaisessa kiteytyy oikeastaan koko iprinttiläisyys.

Pirjo on asunut yli puolet elämästään Etelä-Pohjanmaalla, mutta alun perin hän on lähtöisin pohjoissavolaisesta Varkauden kaupungista. Siellä tuleva graafisessa teollisuudessa toimiva myynnin ammattilainen varttui ja opiskeli kauppaopistossa merkonomiksi. Uransa alussa Pirjo hakeutui töihin Ahlströmin silloiselle Varkauden konepajan talousosastolle. Hän työskenteli kaikissa yhtiön tehtaissa, sahaa lukuun ottamatta.

– Minusta on ollut aina miellyttävä tunne, kun koneet ovat olleet käynnissä. Konepajalla menin välillä tuntikirjuriksi tuotantoon avuksi juuri sen vuoksi, että sain olla keskellä sitä tuotantoa, Pirjo muistelee hymyssä suin.

Pirjo ei kuitenkaan jäänyt Varkauteen, vaan hän muutti Seinäjoelle vuonna 1982. Aluksi hän työskenteli kilpailevan konsernin niin kutsutussa kenttäkonttorissa, joka oli ensimmäinen tarttumapinta graafiseen alaan.

Näinä vuosina tuli myös perheen perustamisen aika. 1980-luvun kuluessa Pirjo alkoi pohtia tarkemmin, että kenelle haluaisi töihin Seinäjoella. Hän mietti, mihin yrityksiin voisi markkinoida omaa työpanostaan ja osaamistaan.

– Otin käteeni puhelinluettelon ja tarkoitukseni oli ottaa yhteyttä sellaisiin yrityksiin, jotka olivat kaikista korostetuimmin merkitty sivuille. Niinpä minä soitin myös Ilkkaan.

Tällöin elettiin kevättä vuonna 1989. Juuri soittohetkellä heillä ei ollut tarjota sellaista työtä, mikä olisi sopinut hänen kaupalliseen taustaan. Pirjon tiedot otettiin kuitenkin ylös ja asiaan luvattiin palata, mikäli jotakin ilmenisi. Kesä kului, mutta sitten koitti saman vuoden elokuu.

Pirjo oli ehtinyt lähteä ystävänsä kanssa ruskaretkelle Lappiin, kun konsernista oli soitettu hänelle viikonlopun kynnyksellä. Kun syksyn väriloistosta oli palattu, Pirjo soitti takaisin. Selvisi, että syksyllä avautuisi ilmoituspuolelle yksi paikka asiakaspalveluun. 

– Vastaanotin muun muassa asiakkaiden ilmoitustilauksia ja huolehdin ilmoitusaineistoja latomoon, toimin välillä ilmoitustenhoitajana ja olin reskontrassakin.

Dynaaminen I-printin tiimi. Pirjo Saari kuvassa vasemmalla. Hänen vieressään asiakkuuspäällikkö Mira Kukko ja asiakkuuspäällikkö Merja Munkki.

Henkilöstöpäällikön puheille

Vuonna 1996 tuli päätös siitä, että uusi paino sijoitetaan teollisuusalueelle. Pari vuotta tästä Pirjo oli ollut jo joitakin vuosia ilmoituspuolella ja hän kaipasi suhteellisen tasaisesta ja mukavasti sujuneesta toimistoarjesta poikkeavaa työtä – uusia haasteita. Niinpä hän päätti kysäistä henkilöstöpäällikkönä tuolloin toimineelta Paula Mahlamäeltä, että olisikohan yhtymällä mahdollisesti jotakin tiedossa.

– Ja kävi niin, että vuonna 1998 aloitin I-printin palveluksessa yhteyssihteerinä, mutta hoidin myös muun muassa painotuotantoon sekä hallintoonkin liittyviä asioita. Jossakin vaiheessa osallistuin sitten jo myyntiinkin.

Juuri myyntiin Pirjo tunsikin luontaisesti vastustamatonta vetoa, sillä hän piti asiakasrajapinnassa toimimisesta etenkin myynnissä. Asiakaskäyntejä oli eri puolella Suomea ja uusia etsittiin koko ajan aktiivisesti.

– Painopalveluiden ja tuotteiden myyjänä oli actionia, sellaista tekemisen meininkiä, Pirjo alleviivaa.

2000-luvulta lähtien Pirjo onkin keskittynyt intohimoonsa. Hän on ollut aluksi myyntineuvottelijana, edennyt luontevasti asiakasvastaavaksi ja siitä asiakkuuspäälliköksi. Päämäärätietoiselle Pirjolle urapolku on ollut luonteva.

– En muista, että minulla olisi kertaakaan ollut ajatuksissa, että lähtisin hakemaan jotakin toista työpaikkaa. Minulla on jäänyt todella hyvä kuva I-printistä, sillä meihin on luotettu ja annettu aika vapaat raamit tekemiselle. Kiitoksiakin olemme aina saaneet, kun ollut niiden paikka.

”Painokoneen käynnistymisen kuuli neuvotteluhuoneeseenkin. Se tuntui aina yhtä merkitykselliseltä, tärkeältä ja mukavalta. Ääni on kuin musiikkia korvilleni.”

Toimialan murroksesta kohti hybridiä


– Minun ominta osaamisaluettani on ollut sanomalehtipainokoneelle myynti. Mutta toki olen pitänyt aina mielessä muut painopalvelut ja yleensäkin yhtymän koko tarjonnan sekä muistuttanut ja myynyt aktiivisesti näitä asiakkaille.

Pirjo on erityisen ylpeä siitä, että I-print oli Suomessa ihan ensimmäinen graafisen teollisuuden yritys, joka keksi myydä vapaita painoaikoja sanomalehtipainokoneella myös muille asiakkaille kuin yhtymän omille lehdille. Esimerkiksi monelle legendaarinen City-lehti oli aikoinaan ensimmäinen suurempi ulkopuolinen painotyö.

– Mietimme silloin I-printissä, että samahan se on tarjota vapaita aikoja muille. Saimme toimia parisen vuotta markkinoilla aika rauhassa ja olimme kyllä pioneeri omalla alalla tällaisessa innovatiivisessa palveluratkaisussa.

Tämä kokenut I-printin myynnin ammattilainen on nähnyt työurallaan graafisen teollisuuden suuria murroksia: digitalisaation ensiaskeleet lehtien taitossa, tekemisessä ja aineistojen hallinnassa, digipainotekniikan tulemisen alalle sekä yhteiskunnan muut muutokset. Ja senkin, kun paperi ja printti eivät olleet enää niin trendikkäitä tuotteita.

Painopalveluille on löytynyt tämän jälkeenkin asiakkaita ja painotuotteita tarvitaan edelleen lukemattomissa eri yhteyksissä. Pirjo Saari uskookin, että graafisen teollisuuden laatutuotteille riittää jatkossakin kysyntää.

– Aina löytyy ihmisiä ja asiakkaita, jotka tarvitsevat painotuotteita tai löytyy tarpeita, joihin palvelut ja tuotteet sopivat. Esimerkiksi A4:n loppumisesta on puhuttu jo ties kuinka kauan, mutta eihän se ole vieläkään hävinnyt mihinkään, Pirjo pohtii.

– Myös painettuja lehtiä tarvitaan. On muutenkin hieno asia, että meillä luotetaan edelleen painettuun sanaan lukijan ikään katsomatta. Täällä lehdet tehdään sekä journalistisin että eettisin perustein.

Pirjo arvelee graafisessa teollisuudessa siirryttävän aiempaa vahvemmin kohti hybridimallia, jossa painopalveluista asiakkaita ohjataan digitaalisiin palveluihin ja toisin päin. Asiakas saa vahvan kokonaispalvelun yhdestä paikasta, kun palvelut ovat limittyneet toisiinsa. Monipuolisille painotuotteille sekä perinteisemmän että erikoispainon saralta on paikkansa.

– Muun muassa kohdennusmahdollisuudet ovat jo tänä päivänä erinomaiset ja tulevaisuudessa vielä entistäkin monipuolisemmat. Tällainen voi olla esimerkiksi täysin lukijalle personoitu lehti häntä itseä kiinnostavista aiheista.

”Lähdimme myynnissä aina siitä ajatuksesta, että kuuntelemme herkällä korvalla asiakasta ja pidämme mielessä I-printin kaikki tuotteet yhtymän koko tarjontaa unohtamatta.”
Pirjo Saari

Sitkeä ja järjestelmällinen

Pirjo luonnehtii itseään sitkeäksi, järjestelmälliseksi ja tunnolliseksi pitämään kirjaa asiakastapaamisista ja muista. Kollegat allekirjoittavat tämän. Lisäksi mainitaan hänen päättäväisyytensä, rohkeutensa ja aktiivisuutensa. Yhteishengen ylläpitäjä, sydämellisyys ja lämpö. Nekin kertovat jotakin tästä I-printin taiturista.

Entä millaisin silmin pitkän linjan graafisen teollisuuden ammattilainen katsoo I-printin työyhteisöä. Mitkä asiat kuvailevat sitä parhaiten?

– Dynaaminen ryhmätyö ja positiivisuus sekä erityisesti se, että jokaisen onnistumisen eteen koko ”talo” tekee töitä. Meillä on myös hyvät yhteistyökumppanit.

– Minulla on ollut urallani ja varsinkin I-printillä aivan ihanat työkaverit. Tämä yhteys meidän välillämme ei tule katoamaan, hän jatkaa.

Eläkkeellä Pirjo aikoo satsata omiin harrastuksiinsa ja ylläpitää esimerkiksi omia käsityötaitojaan, sillä hän on nauttinut aina monipuolisesta tekemisestä. Pirjo on hionut taitojaan muun muassa keramiikka- sekä makramee-solmeilukursseilla, kutonut ja opetellut tekemään hopeakoruja. Seuraavaksi hän aikoo syventyä kynttilöiden valmistamiseen mehiläisvahasta.

– Liikunnan parissa tulee myös vietettyä säännöllisesti aikaa varsinkin päivällä, nyt kun se on mahdollista.

Pirjo toivoo myös maailman hiljalleen avautuvan, jotta hän pääsisi läheistensä ja laajan ystäväpiirinsä kera myös matkustelemaan ja käymään erilaisissa tilaisuuksissa, näyttelyissä ja tapahtumissa. 

Ylivoimaisesti eniten Pirjo odottaa sydämessään kuitenkin mummaksi tulemista, sillä se tapahtuu lähitulevaisuudessa aivan ensimmäistä kertaa hänen elämässään.